otsikko

Virtuaalitalli Unikko

Unikko lopetti toimintansa tammikuussa 2010!

Keväällä 2009 sai alkunsa uusi virtuaalinen suomenhevostalli, virtuaalitalli Unikko. Aiemmin talli toimi kuitenkin nimellä Unimaa, ja kasvatti silloin kaikennäköistä heppakansaa. Kun Unimaahan kertyi entistä enemmän suomenhevosia ja kiinnostus juuri tuota rotua kohti kasvoi päätin perustaa suokeilleni aivan oman tallin ja päättää Unimaan historian. Näin siis syntyi vielä harvalle tuttu Unikko. Tallialueemme on pieni, mutta viihtyisä ja siisti. Punaiseksi maalattu tallirakennuksemme on uusi ja sisäpuolelta siisti ja hevosille turvallinen. Hevoset laiduntavat joko laitumilla tai tarhoissa tallin vieressä. Tallialueelta löytyy toki myös omistajan valkoiseksi maalattu talo, joka on ympäröity valkoisella puuaidalla.

Tallin hevoset ovat kaikki omalla tavallaan upeita, mutta mitään todella paljon kisattuja ruusukehaita ja varsakoneita on täältä lähes turha tulla etsimään. Hevosilla kisaamme niin, miten hyvältä tuntuu ja kasvateistamme pyrimme tekemään laadukkaita ja välttämättään mahdollisimman hyvin sisäsiitosta. Suomenhevosia talli kasvattaa kasvattajanimellä Merin, joka löytyy myös VRL'n kirjoista. Unikossa on kasvatuksen lisäksi myös kilpailu- ja hoitajatoimintaa.
Kilpailuja pyrimme järjestämään monipuolisesti ainakin kerran kuukaudessa, lajeina esteratsastus, kouluratsastus ja kenttä. Tarkistathan mahdolliset meneillään olevat kilpailut toiminta -linkistä.
Hoitajaksi taas on mahdollista päästä kenen tahansa siitä kiinnostuneen.



Kaikin tavoin hauskoja hetkiä Unikon parissa toivottaa:
Meri A. (VRL-9039, UKR)
vieraskirja - sähköposti
Olemme UKR'n jäsentalli
Ystävyydessä kanssamme upea __________



Päivitykset
Päivityslaatikko tyhjennetty 08.09.2009



Ulkoasu & kuvat © Veikkalay 2007
Kaikki muu, ellei toisin mainita © Meri A.
» Sivun alkuun